keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Se on ne pienet jutut jotka merkitsee

Mun piti tulla kirjoittelemaan ihan jostain muusta, mutta tänään tapahtui jotain sellaista joka oli pakko jakaa täälläkin. Pieni juttu, mutta teki minut niin iloiseksi koko loppuillaksi.

Ratikka pyyhälsi pysäkille juuri kun olin vielä toisella puolella tietä ja juoksin sitten vähän punaisiakin päin jotta ehtisin sen kyytiin. Itse pysäkki oli pitkä ja ja kun olin sen toisessa päädyssä oli ratikka jo sulkenut ovensa ja ajattelin että nyt se lähtee menemään. Kyydistä oli poistunut perhe johon kuului myös sellainen 12-vuotias poika. Tämä poika näki kuinka olin juoksemassa ratikalle päin, kääntyi kannoillaan takaisin ratikan suuntaan ja meni painamaan ovi auki-nappulaa minulle jottei ratikka ainakaan heti lähtisi. Hän painoi nappia niin pitkään että minä ehdin juoksemaan ratikan ovista sisään. Olin niin hämmästynyt tästä eleestä että melkein pysähdyin kannoillani. Ehdin juuri ratikkaan ja hihkaista kiitokset tälle nuorelle miehelle.

Hymyilin vielä ratikassakin tästä mielettömän huomaavaisesta eleestä. Siis ensinnäkin että joku ottaa kanssaihmisen noin ihanasti huomioon ja toiseksi että kyseessä oli sellainen 12-vuotias poika (joiden asenne on yleensä enemmänkin EVVK). Ihan mieletöntä.

Voi kun me kaikki muistettaisi joskus ilahduttaa toisia ihmisiä tälläisillä pienillä eleille. Se kun ainakin lämmittää meikäläisen sydäntä. Taitaa olla minun uuden vuoden lupaukseni että pyrin joka viikko tekemään/huomioimaan myös muita entistäkin enemmän ja tekemään heidät iloiseksi tälläisillä pienillä jutuilla -arki tuntuu heti kivalta!

pinterest.com


4 kommenttia:

  1. IHANAN huomaavaista! Tollaset vaan lämmittää mieltä niin paljon :) Kiva, että jaoit tän!!

    VastaaPoista
  2. Tällaiset pikkumuistutukset on ihan tarpeellisia silloin tällöin, ettei mene usko maailman hyvyyteen ihan kokonaan :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!