sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Beer festival in Leuven

Eilen sain kutsun uusilta tuttavuuksilta täällä lähteä olutfestivaaleille Leuveniin. Kyseessä oli jotkut Belgian suurimmat olutfestarit joista löytyisi n.300 eri olutta maisteltavaksi. Ja tottakai sitä piti lähteä mukaan!


Leuven on melko isohko opiskelijakaupunki n. 25 min junamatkan päässä Brysselistä. Junamatkustaminen on täällä kuulemma halvempaa viikonloppuisin, mikä on tietysti ihan kiva. Maksoin meno-paluusta semmoisen 6,20 erkkiä. Päätettiin Leuveniin saapuessa eka kierrellä hieman kaupunkia ympäriinsä koska kukaan meistä ei ollut ennen käynyt siellä.



Ja sehän oli oikein söpö pikku kaupunki. Muistaakseni kaveri sanoi että kaupungissa on 30 000 opiskelijaa ja yliopisto on yksi vanhimmista koko Euroopassa. Voisin kuvitella että siellä olisi kiva opiskella!


Täytyy myöntää että se mitä kaipaa Lontoossa/Briteissä ollessa on tälläinen Keski-Eurooppalainen tunnelma ja että kaupungit on oikeasti vanhoja niin arkkitehtuuriltaan kuin ihan "kaavoitukseltaan". Näistä kaupungeista löytyy ihan omanlaisensa vanha tunnelma mitä Briteistä ei luonnollisesti löydy. Noh, onneksi nyt on 4 kuukautta aikaa nauttia siitä!


Kaupungilla kiertelyn jälkeen otettiin bussi kohti Messukeskusta jossa festivaalit järjestettiin. Sieltä ei sitten löydykään yhtään kuvaa :) Sisäänpääsy ei maksanut mitään, mutta esim.vessasta piti maksaa 1,5 e (tosin vain kerran). Homma toimi poleteilla, eli ostit lasin ( 3 e) ja poletteja joilla sitten sait aina täytettyä lasin. Lasi ei tietysti ollut kokonainen tuoppi vain semmoinen 1,5 dl. En tiedä mitä ajattelin, mutta ostin 10 polettia ja sitten myyjä vielä vahingossa antoi minulle 4 ekstraa. Parit poletit lahjoitin kyllä suosiolla eteenpäin.


Kaikki kaverini tietävät etten ole mikään oluenjuoja mutta näköjään tykkään Belgialaisesta oluesta. Koska kaikki ne joita maistoin oli todella hyviä! Ainostaan yksi vikatikki mahtui joukkoon mikä oli mun mielestä aika hyvin kun todella 12 eri olutta tuli maistettua. Suurimmaksi osaksi tuli maisteltua hedelmäisiä oluita (mm. kirsikka, banaani ja kookos) jotka tietysti joidenkin mielestä ei edes ole oluita ;) Mutta hyviä ne silti oli!


Olutfestivaalit olivat siis todella kiva kokemus ja tarttuipa sieltäkin muutama uusi tuttavuus matkaan. Illalla sain vielä maistaa kuuluisia Belgialaisia raneja, mutta kuulemma parempiakin löytyy. Täytyy siis maistella lisää ;)



6 kommenttia:

  1. Näyttää tosi söpöltä paikalta! Oikein tunnelmallisia kuvia. Banaani- ja kookosolut kuulostaa muuten oikein eksoottisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä aika viehättävä kaupunki! Ja osa niistä oluista oli oikeenkin eksoottisia :) Mut varsinkin kookos olut oli tosi hyvää!

      Poista
  2. Woah, näyttää hienolta. Mä tykkään tosi paljon siitä tunnetusta kirsikkaoluesta. Mikä sen nimi olikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kans mun yksi suosikeista! Nimeltään Kirch (tai jotain sinnepäin), itseasiassa just join sitä sapuskan kanssa :)

      Poista
  3. Eiiii, voi Leuven! Oon joskus ollu siellä viikon verran opiskeluiden ohessa. Ihana kaupunki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aika hauskaa :) Se on kyllä todella kiva kaupunki, varmasti menen käymään vielä uudestaan!

      Poista

Kiva kun kommentoit!